Humppa ja Pomppa - kuulin heistä
etsiessäni iskevää lorua.
Teräväsanaisuus muistuttaa veistä,
ei suinkaan niin, että pitäisi torua,
jos sitä jossakin siivosti käyttää.
Kauniilta leikkausjälkensä näyttää!
Teräväpäisin en liene aivan,
siksi näin hyvinkin maksavan vaivan
Humpan ja Pompan tavata.
Tahtoisin lorujen lukkoja avata.
Sanojen sointi - se vasta on tärkeä.
Imisin heistä värssyihin järkeä.
Käynnistin etsinnän Kalevan tienoilta.
Sen baarit näyttivät nimittäin hienoilta.
Oivalsin, kun sade terassiin ropisi:
eivät he Mansen hulinaan sopisi.
Ymmärrys iti kuin siunaus nunnasta.
Pitäisi etsiäkin syrjäkunnasta!
Halusin löytää - ja tahtoni voimalla,
itkuvirsin ja humppana soimalla
onnistuin haalimaan heidät ja kysymään,
vieläkö ratsain he luonnossa liitävät.
Ikuisesti he pystyvät pysymään
itsenään, aina ja aina siis kiitävät!
Ei siinä jäykkinä puhuttu säästä,
ei liioin töistä tai sijoitustuotoista.
Huimapäisyys ei otteestaan päästä.
Seuransa on kovin sydämenmuotoista.
Herttaisesti vain yhdessä hupailtiin.
Joskus myös uudelleen kujeilla lupailtiin.
Paljon sain heidän onnestaan oppia.
Niin, heidän neuvoistaan otankin koppia.
Elämänilo ei saa olla salaista!
Opeillaan runoni alkavat valaista.
Kiteydyn moneksi välkyksi riviksi,
ja rivinväleissä kristallikiviksi.