RUNO
TUNNELIN KAUTTA VALOON
Yhtäkkiä tunsin olevani oudossa, pimeässä tunnelissa.
Aistin, kuinka jossain kaiken päässä
olisi kirkasta, loistavaa - valoa!
Kovin luontaisasti etenin valoa päin,
jokin työnsi, tahdoin tai en.
Aloin janotakin uuteen.
Jumalainen kirkkaus lähestyi ja lähestyi.
Ja minut otti vastaan valo-olento,
jokin valkoinen,
jokin perin välittävä ja juuri minusta kiinnostunut,
vaistosin sen.
Olin kiihkeän tervetullut. Minua ei voitu olla rakastamatta!
Minua päin ajateltiin hämmentäviä ajatuksia,
ja siinä samassa tunnistin aivan uuden maailman
ympärilläni.
Olin ajassa.
Ja kaikki olivat haltioissaan,
sekä tässä että jossain mielettömien mittasuhteiden
päässä,
vainusin kaiken ja kaikkeuden,
tämän hetken ja tulevan.
Mennyt oli vain lämmintä muistoa,
jossa olin ollut tavattoman tarkoituksenmukainen,
se kaikki palveli tätä hetkeä.
Elämä koitti syntyneenä.