USKALLATKO PUHUA TUONPUOLEISESTA TIETEELLISESSÄ MAAILMASSAMME?

17.8.2022 Viikkosavo

Jumala on olemassa – niinkö luulet? Tahi jumala on fantasiaa – näinköhän?

Tiedätkö kaiken loppuvan kuolemaan? Tai joudutko jonnekin ikiajoiksi? Taikka näetkö jatkavasi kiertoa seuraavissa elämissä; vaikka kunnioitettuna hindunautana Kathmandua energisoimassa?

Mitä on, on mysteeri. Ihmisillä on käytössä havaintoja ja logiikka olemisen ymmärtämiseksi. Havainnot raapivat vain pintaa. Tieteelläkään ei ole mitään sanottavaa siihen, onko tuonpuoleista, pyhää tai jumalia. Niistä ei ole yksiselitteisiä todisteita. Se siitä, tieteellisesti ottaen.

Ihminen himoitsee tietää. Kun totuuksia ei ole, on sentään uskoa, vakaumusta ja luuloa. On tuskallista myöntää olevansa tyhjän päällä. Kaikki olemme. Emme hahmota kaikkeutta, se on ihmisaivoille kohtuutonta. Jumalattomien supertietokoneiden armeijakunnatkaan eivät pysty siihen.

Leijumme tyhjän päällä, ymmärtämättä, mitä tyhjä on. Parempi kuitenkin tyhjän päällä kuin ei minkään! Meillä on luovuus. Voimme kuvitella jäsentävämme maailmaa. Elämme jonkinlaisessa harhassa tai valheessa. Tiedämme, ettei maailma ole sitä, miltä se tuntuu. Meidän kaikkien on keksittävä maailmamme.

Jumalako luo? Uskontojen voima maailman selittäjänä kuihtuu. Se suo ihmisille vapautta. Meidän ei tarvitse langeta enää uskonnolliseen kuonaan, kuuliaisiksi. Vääriä mestareita ovat ne, jotka tyrkyttävät omaa totuuttaan toisille. Niitä on paljon, sekä papeissa että professoreissa.

Suuri osa uskonnollisista ratkaisuista tapahtuu kasvatuksessa, ei totuutta etsien. Sosiaaliset ja psykologiset syyt ajavat monet uskoon. On halu kuulua yhteen samanmielisten kanssa. Uskonratkaisut ovat jumalattoman inhimillisiä. Sievinkään rovasti ei silti saa seireenimäisesti houkutettua osaa meistä seurakuntamatkalle.

Tiede, upea uskonnon vastavoima tuoreine, kumoutuvine totuuksineen, päihittää uskonnon muuttaessaan konkreettisesti maailmaa. Vaikka usko on hieno paranemisen edistäjä, etevimmästäkään poppamiehestä ei ole pitkälle levinneen syövän poistajaksi. Ja tiede meidät on nostanut korkeuksiin, eivät rukoukset.

Monta skeptikkoa vaivaa hinku tyyten kiistää yliluonnollisen mahdollisuus, se uhkaa maailmankuvaa. Usko voi olla väkevä voimavara. Vaikka sitä on pelkkänä psykologisena ilmiönä vaikea ymmärtää, sitä ei kuulu kieltää turhana. Ihmisten mystisistä kokemuksista ei saa tulla tabua. Moni on kokenut käsittämättömiä, moni pelosta vaientanut itsensä. Oudointa on, kun moni kokee saman mysteerin. Nykyajassa moni ei uskalla puhua enkeleistään, kun saa tieteelliset tuomiolauseet niskaansa.

Tieteenkin raamatuilla voidaan lyödä päähän epätieteellistä syntistä. Yhteiskunnan yhteiselossa ja vaikka julkisessa terveydenhuollossa on toki nojattava todistettuihin totuuksiin. Mutta omassa elämässä kunkin pitää saada elää oma totuutensa. Olipa se tieteen kyllästämä tai vastainen, se on arvostettava vakaumus.

Ei maailma suostu olemaan sitä, miksi tiede sen kulloinkin arvioi. Tieteilijät alkavat jo seota laskuissaan siitä, montako ulottuvuuksia ehkä on. Innokkaimmat tieteellisen maailmankuvan kyseenalaistajat haluavat esitellä todisteita vaikkapa sielunvaelluksesta, telepatiasta tai kummitteluista. Osaa niistä onkin vaikea sivuuttaa, ellei sitten kiihkeästi halua sulkea silmänsä.

Vaikkapa maailmankuulu psykologi H.J. Eysenck innostui tekemään parapsykologisen teoksen. Suomessa Heikki Tikkala on käsitellyt kummittelua teoksessa Olevaisen yöpuoli.

Buddhakin fiksusti pidättäytyi tarjoilemasta terävää kuvaa maailmasta ja vaikeni jumalasta. Hänen tarjoamansa oli paljolti mysteeri, jota seuraajat ovat pyrkineet tulkitsemaan.

Olemme kaikki tyhmiä ja ymmärtämättömiä, syntisten pöytien armoitettuja. Joku kokee itsensä muita sivistyneemmäksi upean tieteellisen maailmankuvan ylläpitäjänä – kuin osallisena kuulentoihin. Joku kokee itsensä ylennetyksi pyhien henkien lempilapsena.

Kaistapäisyydestä ei päästä. Se on ihmisluontoa. Vapaudessammekin ihmisille syntyy myös pöhköjä kuvitelmia salaliitoista ja trumpilaismaisia teorioita. Aatekuplista on hyvä olla perillä muidenkin kuin Supon. Avoimessa yhteiskunnassa tolkun ihminen saa niille immuniteetin. Sensuurin kuristamassa maassa taas kansalle voi syöttää poskettoman vääristynyttä totuutta. Ja kansa omaksuu sen.

Itsensä ylentäjiä riittää ja totuuden tietäjien klubeja. Olemme kaikki kuitenkin yhtä. Fraasi ”Usko pois!” yhdistää sekä uskovia että ateisteja.

Raimo Tuomainen