Suomessa ei onneksi ole äärikatalaa poliittista kulttuuria. Mutta täälläkin epäkunnioitus ja halventaminen kukoistavat. Poliittisten vastustajien suohon laulaminen on perinne. Parannetaanko sillä ylipäänsä maailmaa? Poliitikot ja ex-poliitikot, me olemme outoja. Meillä on elämänhistoriassamme tahroja, joita pidetään kunniakkaina.

Moni meistä on kunnostautunut siinä, että olemme saaneet kollegoitamme mahdollisimman ikävään valoon. Ja kokeneet sitten sankaruutta: Ah, osasinpa sanoa rumasti!

Minäkin lienen ollut jonkin sortin amatööripoliitikko, pyrkinyt parantelemaan maailmaa poliittisin toimin ja statuksella. Nyt kun olen saanut etäisyyttä poliittisiin taistelukenttiin, kirpoaa myös sisäistä itsekritiikkiä. Miksi pidin luonnollisena erilaisten näkemysten tainnuttavaa tyrmäämistä, jotta vain oma totuus jäisi voimaan?

Miksi politiikassa oikeassa olemisen vietti on niin vahva, että on houkutus vaientaa väärin ajattelevia? Poliitikossa on usein taistelevaa metsoa. On halua päästä otsikoihin, parhaassa tapauksessa tauluun maalatuksi, tärkeäksi. Sulkia hattuun tuovat voitot, eivät kompromissit.

Poliitikoissa voi elää idealismia ja maailmanparantamista. Mutta kyllä narsismi on tunnustettava yhdeksi polttoaineeksi. Valta kutkuttaa. Päästä niskan päälle, se tila on jonkinmoista huumetta. Sen tavoittelussa yksi keino on vaientaa toisia. Usein kyse on myös suvaitsevuuden puutteesta: joidenkin on vaikea kunnioittaa erilaisuutta.

KAKSI RAKASTANI

Se on polyamoriaa, kun rakastaa useampaa kuin yhtä. Minulla on kaksi rakasta.

Toinen rakas on Kuopio, toinen on Tampere. Toki minulla on vähemmän ilmeinen mielitiettykin; se on lyhytaikainen kotikaupunkini Tukholma. Suosikkimaa Ruotsi on vain ikävästi merten takana. Huippumaa Nepal se vasta kaukana onkin. Sitäkin kohtaan tunnen paljon.

Oikein muissa kaupungeissa en mielisi asua kuin näissä kahdessa. Enkä ole tavattoman ainutlaatuinen, sillä juuri nuo kaksi ovat toistuvasti kyselytutkimuksin maan vetovoimaisimmiksi todetut. Ne todella vetoavat ja niissä on voimaa. Viimeisimmät muuttotilastotkin osoittavat, että ihmiset ymmärtävät hyvän päälle. Tampereelle muutetaan, ja Kuopioon.

Kuopiolainen olen ollut elämästäni yli 90 %. Nyt koitti toisen rakkaan vuoro. Tampereen seireenit alkoivat kutsua aina vain lujempaa, monellakin tapaa. Etenkin vaimolla oli imua Tampereen työmarkkinoille. Muutimme kesällä lähemmäs Suomen parhaita munkkeja, Pyynikin näkötornin munkkeja.

Loikkariksi en itseäni tunnusta. Vaikka voihan tämä liike sellaisenakin näyttäytyä, keltamustan hylkäämisenä. Silti minussa roihuaa hautaan saakka kuopiolaisliekki. On turha edes yrittää vieroittua Kuopiosta. Se on yhtä sitkeässä kuin Nalle Puh -tatuointini. Lienenköhän nyt tampereenkuopiolainen.

NAISEN ISKEMISESTÄ

Olen nuorempana lukuisat kerrat kipittänyt ravintolaan iskemään naista.

Jo tuo perinteinen roolijako ravintolakulttuurissa kuvastaa paljon. Mies on vienyt ja mies on vikitellyt, mies on tarjonnut paukkuja, osoittaakseen olevansa tosissaan haluissaan. Sen sijaan aloitteellinen nainen on saattanut viedä mieheltä pasmat sekaisin, se on kuin ylemmyydentunteen tai taistelijan lamauttamista.

Onneksi olen sentään romantikko ja puhdas siinä, etten perisuomalaisittain ole illan päätteeksi ajautunut kumppania lyömään. Suomalaisten erityinen alttius virittyä alkoholilla vihaa ja katkeruutta täyteen on sekä genetiikkaa että sukupolvisten traumaketjujen tuotos. Suurella osalla meistä on geeni, joka lienee ollut Matti Nykäselläkin. Päihtymystä pitäisi tällöin välttää viimeisen päälle. Vaikkei sitä olisi, suomalainen kulttuuri kasvattaa yhä miehistä sotasankareita. Teoreettisessa tasa-arvossa olemme pitkällä, mutta myös naisten nöyryyttäminen jatkuu monessa kodissa aina vain.

Naiset ovat alistettu yhteiskuntaluokka tällä planeetalla. Suomessakin on pitkän historian taakkana kieroutunut kuva parisuhteista: nainen on miehen. Mielikuvan korjautuminen ei tapahdu sujuvasti eikä tiedostamatta. Ellei kyse ole molempien sado-masokistisista viehtymyksistä, parisuhde ei saa olla väkivaltainen tai toista alistava. Sukupuolten ja kumppanien yhdenvertaisuuden syövyttäminen suomalaiseen ihmisluontoon on edelleen haaste. Globaalisti olemme monessa asiassa pitkällä, niin edistyneitä, että joitakin se tympii. Mutta vaikkapa ruotsalaisiin verrattuna olemme vielä metsäläisiä.

Amnesty Internationalin mukaan Suomi on tosi kotiväkivaltainen maa. Ja vaikenemme siitä. Emme hakeudu hoitamaan itseämme, jos sorrumme pimeyteen. Emmekä ole naapurien vartijoita. Koulu- tai työpaikkakiusaaminen on onneksi noteerattu. Niitä pyritään ehkäisemään ja kitkemään. Mutta kotona tapahtuvat häijyydet ovat tabu.Vaikeneminen ei ole eduksi kellekään. Keskustelu asiasta edesauttaisi itse väkivaltaan alttiinkin hakeutumista hoitoon. Ilman painetta tuskin kukaan myöntää olevansa läheisille tuhoisaa seuraa. Väkivaltainen tarvitsee jotain terapeuttista tukea päästäkseen itsensä ja yliherkkyytensä herraksi. Yksin ei kukaan pystyy kukistamaan väkivaltaista luolamiestä sisässään. Siihen tarvitaan asiantuntijan apua.

KASVAKAAMME

Aitoa kuopiolaisuutta on vain Kuopiossa. Muualla se on teeskentelyä.

Maailmannapa Kuopiossa ei silti ole itsestäänselvyys. Joka keskuksella on velvollisuus pitää huolta elinvoimastaan ja kasvusta. Niin se levittää positiivista energiaa ympäristöönsä.

Kaupungit, joissa kasvu tyrehtyy täysin, altistuvat syöksykierteille. Harva keskus pystyy enää todelliseen nousuun, kun väkimäärä on useammaksi vuodeksi jysähtänyt. Viimeiset 50 vuotta ovat Suomessakin vahvistaneet tämän säännön.

Kasvun ei tarvitse olla jyrkkää - silloin on uhka monista kasvun lieveilmiöistä. Ylinopeutta kasvavat alueet kärsivät usein pahoinvoinnista. Jos vuosikasvu ylittää %:n, palvelujen lisäämisen haasteet ovat rankat. Kuopion kohtuukasvu on ollut ihanteellinen.

Menestymisen kynnys on aina vain noussut, muuttajat ovat yhä ronkelimpia. 50 vuotta sitten moni 20.000 asukkaan taajama kasvoi. Nyt ihmisten vaateet mieluisalle muuttokohteelle nousevat yli 50.000 asukkaan ja kasvukeskukset vähenevät. Pian kasvua on lähinnä 100.000 asukkaan rajan ylittäneissä viehkeissä kaupungeissa, tai niiden kupeessa.

Vetovoimaisessa kaupungissa pitää olla jokin taika. Eikä erityisyys voi olla mitään ulkoa kannettua vaan kasvanut yhteisössä luonnostaan. Kaupungin pitää olla perillä siitä, mikä sen identiteetissä on ominta, mitä pitää vaalia. Ja sitä pitää ylpeästi ilosanomana julistaa.

Kuopiolla on edellytykset kirmata suurten suomalaisten kaupunkien sarjassa. Etenkin kansainvälistymisen edistäminen on avain. Ja se juuri: Kuopio ei voi nojata siihen, että se kaikessa autuudessaan imee Itä-Suomea. Kuopiolla on mainetta. Kyselyissä se on pärjännyt mahdollisena muuttokohteena oivasti. Mutta verraton maine saa levitä muuallekin kuin suomalaisten keskuuteen.

Erityisen hyvin Kuopio on menestynyt arvioitaessa kaupunkeja lapsen kasvupaikkana. Ja arviot osuvat oikeaan, sen on oma kokemus osoittanut. Tästä Kuopion on pidettävä lujaa kiinni. Juuri lapsiperheet luovat perustan kaupungin tulevaisuudelle. Käytyään opiskelemassa tai maailmaa kokemassa toisaalla siunatusti kasvaneet palaavat haikeina.

PERUS- VAI VIHASUOMALAISUUS?

Perusamerikkalaiset hyökkäsivät kongressiin. Peruspuolalaiset ovat erottamassa riippumattomia tuomareita. Perusturkkilaiset tukahduttavat oppositiota, samoin perusunkarilaiset. Perusvenäläiset järjestävät toisinajattelijoiden murhia. Perusintialaiset surmaavat muslimeja. Perussuomalaisetkin ovat jo sortuneet väkivaltaan.

Perussuomalaisuus sanana viettelee. Isänmaallisena, Suomea roimasti rakastavana koen itseni perussuomalaiseksi. Näin, vaikka arvostan myös kansainvälisyyttä. Kansallishenkisyys sekä ”vanhoissa hyvissä ajoissa” roikkuminen ovat kuitenkin isänmaan turmio. Ne uhkaavat, koska niiden polttoaineena on paljolti viha.

Itse asiassa osa perussuomalaisista ei todellisuudessa olekaan tavallisia, rauhaa rakastavia vaan kiihkoilevia ja syvästi nykymaailmasta ahdistuneita, vihasuomalaisia. Heitä leimaavat uhoavat puheet.

Ajassamme on jotain, mikä saa osan meistä tarraamaan menneeseen. Se tuntui sentään nykyaikaa ymmärrettävämmältä. Kaikkialla maailmassa on käynnissä moninainen kamppailu menneisyyden ja tulevaisuuden välillä. Sitä käydään myös kussakin meistä. Oman rakkaan menneisyyden totuuksien kyseenalaistuminen tekee kipeää.

Se, että pitäisi kenties olla valmis itsekin muuttumaan, luo epävarmuutta ja pelkoa. Onko minusta uuteen maailmaan? Ja pelko taas synnyttää vihaa. Raivopäät haluavat turvata sen, mitä minuudesta on tallella. Ihminen haluaa tulla rakastetuksi sinä, miksi on kasvanut. Epävarman on vaikea sietää niitä, jotka johdattelevat johonkin vieraalta, sumealta ja arvaamattomalta tuntuvaan. Lähtöruudussa ei ole ennustamattomia vaaroja!

Kansalliset erikoispiirteet ja kansallissankaruus ovat nostattavia ylpeyden aiheita. Hienoa, että meilläkin suomalaisilla ovat sisumme, saunamme, Kalevalamme, Sibeliuksemme, Nykäsemme, Leskisemme… Syystäkin saamme olla suomalaisuudesta ylpeitä.

On ylvästä pitää lippu korkealla. Mutta lippu häpäistään, kun sen nimissä tukahdutetaan uutta ajattelua, syrjitään vähemmistöjä tai lietsotaan ja harjoitetaan väkivaltaa. Suomalaisuudenkin kuuluu kehittyä ja edistyä, vaikka se tekisi meissä ajoittain kipeää ja vaatisi henkisiä ponnisteluja. Koko planeetta, ihmiskunta ja kansakunta etsii uutta ja vielä tuntematonta. Ja tuohon virtaan meidän kuuluu yhtyä, toki välillä myös vastavirtana. Sivistynyt kritiikin julkituonti on aina paikallaan.

Kiihkoon alttiita lienee joka puolueessa. Historia osoittaa, että jostain syystä kansallishenkisissä liikkeissä tämä uhka on eritoten vahva. Nationalistit saavat helposti pahaa, julmaa ja ilkeää aikaan. Siksi toivoisi, että perussuomalaisissa lisääntyisivät ne, jotka tuntevat tervettä vastenmielisyyttä vihasuomalaisuutta kohtaan.

YÖK SUKUPUOLINEUTRAALI (sarkasmia)

Syitä vastustaa sukupuolineutraaliutta löytyy ylettömästi. Kaikkia vain on vaikea kirjata yhteen kolumniin. Menneet sukupolvet ovat asian aikoinaan käsitelleet, mutta perusteet pätevät yhäti.

Oikeastaan syitä on niin paljon ja ne ovat yleisessä tiedossa, että tarvinneeko toistaa. Ainakin fiksuimmat tietävät ne. Mutta avataan nyt painavimpia.

Kaksi Pekkaa menee naimisiin ja he ottavat yhteisen sukunimen… Kuinka ulkopuolinen kutsuu oikeaa ihmistä, kun molemmat tottelevat samaa nimeä? Selkein peruste vastustukselle: sukupuolineutraalissa liitossa puolisot voisivat olla samannimisiä.

Työnjaot - mikä kriisi siitäkin syntyy? Autoremontissa kumpikin mies haluaa toteuttaa sen. Ja naisen paikkahan on keittiössä. Miten pieneen keittiöön mahtuu kaksi naista?

Sitten kun on lapsenteon aika, miten se onnistuu? Joudutaan käyttämään veronmaksajien varoja sairaaloissa. Se on kaikki pois tautien hoidosta ja kansanterveydestä. Jos pari maksaa hoidot kokonaan itse, on raha kuitenkin pois heidän lapsiltaan. Kun vanhemmat siis ovat hukanneet rahat kalliisiin hoitoihin. Lapset eivät voi sitten harrastaa vaikkapa pesäpalloa sillä rahalla tai joutuvat tyytymään kehnompaan mopoon. Ja mikä tasa-arvorikkomus: vain naisparit voivat tulla raskaaksi!

Kaiken huippu on vaatimus päästä kirkkoon vihille. Kirkkohäissä kaikkia aina sulostuttavat viehkeät morsiamet ja hellyttävät morsiusneidot karkeloimassa käytävällä. Jos vaikka avioitumassa on kaksi karskia miestä, sekään ei onnistu.

Ja vielä: lesbot vievät naiset miehiltä!

Toki maailma muuttuu ja instituutioiden kuuluu muuttua sen mukaan hieman, mutta kai muutoksessa voi keskittyä muuhunkin kuin aina vain näihin sukupuoli- ja avioliittoasioihin. Esimerkiksi aakkoset ja aakkosjärjestys ovat säilyneet sukupolvelta toiselle. Asioilla on vain taipumus pysyä, siis hyväksi nähdyillä asioilla ja näkemyksillä. Eikö tosiaankin muutoksessa voisi keskittyä vaikka aakkosjärjestyksen päivittämiseen?

RIKOLLINEN OIKEISTO

Joku hekumoi haaveella, että punaväriä tai maahanmuuttajia arvostava nainen maattaisiin väkisin. Joku toivoo moniarvoisia virkkeitä suustaan päästävän tukehtuvan sanoihinsa. Suvaitseviksi kokemiensa vaientamiseksi monet ovat jo ottaneet käyttöön henkisen tai fyysisen väkivallan.

Tämä ei siis ole pahaa unta, tämä on 2020-luvun Suomea.

Meillä on nyt omanlaistaan oikeistoa, joka ei ole ollut ominaista mallikkaalle demokratiallemme. Se ei siis pohjaa maassa maan tavalla –ajatteluun. Suomeen se tunkee Euroopan historian pimeyksistä. Se on ylemmyydentunnetta, vihaa ja höyrypäisyyttä.

Oikeistojoukkioista vaarallisimmaksi osoittautui jo kielletty Pohjoismainen Vastarintaliike, joka on siltana Skandinavian natseihin. Mutta niinkin rauhaisa ja antirasistinen kaupunki kuin Kuopio on saanut peljätä kaduilla rauhanmarssejaan rämpineitä Odinin soturien komppanioita. Tunnusomaista äärirauhanmarssijoille on kielteinen kuva tavallisista, kansainvälistymistä arvostavista ihmisistä. He myös alistuvat tietoisina rikollisten johdettaviksi. Johtajien rikosrekistereitä on esitelty lehdistössä viljalti. Silti hälytyskellot eivät ole soineet.

Soinin kimppuun hyökännyt piti Odin-pusakkaa, syyttäen maanpetturuudesta. Tuo osoitti, millaisia kyitä Soini kasvatteli povellaan. Hän viisveisasi siitä, mitä fanaatikkoja perussuomalaisiin hakeutui: vain äänimäärä merkitsi. Se oli kuitenkin vasta alkua. Perussuomalaiset odinit kävivät väkivalloin kylässä Jämsässä. Onneksi Kataja ei kuollutkaan.

Sinivalkoa puhkuvat karjut ovat verrattavissa Lukashenkan naisia pahoinpiteleviin mellakkapoliiseihin. Ollaan ikään kuin isänmaan asialla, mutta kansaa vastaan. Poliittinen väkivalta uhkaa jo Suomea. Punavihreä marttyyri voi olla vain ajan kysymys. Tai kenties pahin väkivalta kohdistuukin pettureihin, fiksuihin perussuomalaisiin.

Monen vaatima odinien kieltäminenkään ei hävitä äärioikeistolaisuutta. Piankos on uusia Trumpin soturien laumoja. Kansallishenkisten uhka on tunnustettava yhteiseksi vakavaksi ongelmaksi. Sitä on käytävä ehkäisemään.

Nationalistinen teko on isänmaallisen teon vastakohta.

KUNNIOITA VANHEMPIASI, HMM

Jos olet kuin vanhempasi, et ole osannut ottaa opiksi.

Lapsia usutettiin kunnioittamaan vanhempiaan jo Raamatussa. Siihen on jopa oma käsky. Ja hyvä niin. Vanhemmathan ovat olemassaolon luojia. Ainakin itseään pyyteettä uhranneet kasvattajat ansaitsevatkin kunnioitusta.

On kaunista ja lapsen henkinen voimavara, jos lapsi on ylpeä vanhemmistaan. Toisaalta teininä lapsi osaa hävetäkin vanhempiaan, olivatpa nämä mitä sankareita hyvänsä. Se on hyvänlaatuinen vaiva. Yleensä se korjautuu lapsen itsenäistyttyä riittämiin.

Perfektionismi ei toimi vanhempana, se vaatisi ihmisyyden täydellisyyttä. Joka kasvattaja tietää, ettei aina kasvata ihanteellisesti, usein ei edes hyvin. Kaikki tekevät jotain, mikä lapsia yhä aikuisuudessakin ärsyttää - ehkä traumatisoivaakin. On terve merkki osata katsoa itseä myös kriittisesti. Vajavuutensa tunnistaminen on perusta kasvulle ihmisenä. Epätäydellisyydessä rämpivinä ja horjahtelevinakin ollaan rakastettavia, kun aidosti pyritään lapsen parhaaseen. Vanhempikin saa kunnioittaa itseään kaikkine puutteineen.

Kyllin ihmiselämää nähneet tietävät, että vanhemmat voivat tehdä kunnioituksesta vaikeaa. He voivat tehdä pahoin hallaa lapsilleen. Jotkut näyttävät pyrkivän lastensa itsetunnon kukistamiseen. Jotkut lietsovat lapsissaan vihaa toisenlaisia kohtaan. Silloin he käytännössä vaikeuttavat lapsensa sosiaalisten suhteiden syntyä.

Vanhemman kuuluu vaalia lapsen itsetunnon kasvua luontaiseen tasapainoon. Itsetunnon riuduttava tai sen ylikorostumista lietsova ei välttämättä ansaitse kunnioitusta. Traumoilta tai traagisilta kohtaloilta ei aina voi varjella, mutta perheen vastuulla on ainakin yrittää sitä, suojata.

Kotiväkivalta on perisuomalainen synti, jota Raamattu ei ikävä kyllä kiellä. Se on pahempaa kuin olla kunnioittamatta vanhempia, jotka nujertavat edes hakematta ongelmiinsa apua.

Vanhempi saa olla hauras, saa olla heikko. Ei tarvitse olla huippuvanhempi. Kunhan hän ei lannista. Suotuisa vanhempi oppii virheistään. Jokainen vanhempi voi olla ylpeä ainakin siitä, että on kenties voinut toimia varoittavana esimerkkinä.

PERUSSUOMALAINEN PERSEREIKÄ

Perussuomalaisen kansanedustajan mukaan ministerimme ovat persereikiä.

Näin tiivistyy osuvasti kuva perussuomalaisuuden syöksystä trumpilaisiin viemäreihin. Viha, halveksunta, valheet, vastakkainasettelut, ääliömäiset puheet ja natsieleet… Ne sulostuttavat nyt myös suomalaista poliittista kulttuuria. Olemme perussiunattuja!

Nyttemmin jännitteet perussuomalaisten keskinäisessä sisällissodassa ovat nousseet jo epäterveellisiksi. Lähes surmansa saaneen Pekka Katajan tapaukselle voi selitykseksi paljastua äärioikeistoon kallistuvien perussuomalaisten kyllästyminen keskitien kulkijoihin. Perussuomalaisissa liikkuu voimia, jotka haluavat varjella suomalaista geenistöä rikastumasta ja estää kulttuurisen kehityksen.

Miten ihmeessä suomalaista yhteiskuntaa rakentamaan on valikoitunut öykkärijengi? Niin moni pulauttelee itsehillinnän puutteessa iljettävyyksiä. Haluavatkohan perussuomalaisten äänestäjät todella politikoinnin oksettavan? Halutaanko, että kunnioitamme toisiamme moniarvoisen yhteiskunnan moninaisina ajattelijoina, vai janotaanko vihaa?

Trump innostaa jotain osaa ihmisistä ympäri maailman. Sivistyneisyyden ja hyväntahtoisuuden suomasta harmoniasta halutaan raivopäin päästä taistelun tantereille, osoittamaan omaa taituruutta eläimellisessä olemassaolotaistelussa ja erilaisuuden tukahduttamisessa. Äärioikeistossa monia kiehtoo myös tsaari Putinin syli, hän ainakin pitäisi huolen, ettei homo nousisi presidentiksi.

Miten ihmeessä äänestäjät onnistuisivat valitsemaan edustajia, jotka eivät syyllisty ääliömäisyyksiin ja nauti siltojen polttelusta? Suomi kaipaa vielä rakentamista eikä tuhotöitä.

Ansaitsevatko perussuomalaiset nimensä, suomalaisuuteen kun liittyy ainakin suomalaisten silmissä oma sädekehänsä? Tuollaisina he ovat irvikuva auvoisempaa Suomea rakentavasta tiimistä.

Itselläni on yhä idealistinen kuva myös populistisuuteen taipuvaisesta politikoinnista, isäni kun sai jonkinlaista poltetta vennamolaisuudesta. Se oli vielä nättiä.

Rakentavalle populismille olisi aivan taatusti suomalaisessa politiikassakin sijansa, vaikka oma reikänsä.

KOKO MAAILMAN KUOPIOKSI

Kuopio on luonnostaan virittynyt moninaisuuteen. Suvaitsemattomuus ei tänne istu.

Kulttuuriperintömme on suomalaiseksi kaupungiksi harvinaisen monipuolinen: Snellman, Canth, Barsokewitsch, Aapeli ja lukuisat taiteelliset persoonallisuudet. Korostetusti: persoonallisuudet.

Kuopio on olemukseltaan vaikeasti luokiteltavissa, koska se on aina ollut täynnä omituista, yksilöllisyyttään korostanutta väkeä. Joku voisi leimata kuopiolaiset hulluiksi, mutta ehkä kyse on enemmän siitä, että täällä ihminen on oppinut enemmän kuuntelemaan itseään kuin muita.

Ei kuopiolaisten leimaaminen hulluiksikaan ole perusteetonta. Terveystilastoissa olemme pitkään olleet myös kaupungeista mielenterveysongelmaisimpia. Ehkä yleinen pikku hulluus on tehnytkin meistä yhteisönä nimenomaan ymmärtäväisen: turha edes yrittää tehdä naapurista mitään standardikaupunkilaista. Vakioitunahan kenties minäkin joutuisin luopumaan sekoiluistani.

Eivät kuopiolaiset mitään erilaisuuden ylistäjiä ole, mutta ei heistä ole meuhkaamaan oikein mistään. Hengenlaatumme on armelias: poikkeat, mutta haitanneeko tuo mitään.

Sosiaalisesti jäykät ja jyrkät yhteisöt eivät ulkoa tuleville ole ihannepaikkoja. Etenkin perin poikkeavista kulttuurioloista siirtyneet voivat olla vaikeuksissa, jos vastassa on massasta erottuville tuomiolauseita. Ei tarvitse kuin katsahtaa Joensuuta ja Jyväskylää, kun tapaa jo runsaasti uhittelua ja kiusantekoa mamuja kohtaan. Molemmissa on verikin virrannut rasismin voimalla.

Kuopio on onneksi säästynyt raaimmalta rasismilta. Siitä saadaan kiittää paitsi mainittua avaraa kulttuuritaustaamme myös esimerkiksi määrätietoista Kuopion kaupungin ja Setlementti Puijolan edistyksellistä työtä kotoutumisen eteen. Siihen meidän pitää silti olla valmiita, että joku härmähenkinen voi iskeä Hermanin tapahtumien tapaan.

Sateenkaari- ja vaikka YK:n lippu saisivat liehua iäti kaupungintalolla. Kuopio on avoin maailmalle ja kaiken maailman tulijoille. Moninaisuuden rikastuttamisen riemu vaatii kuitenkin tukevaa panostusta kotoutumiseen. On kannettava huolta, että perussuomalaiset hyveet, kuten naisten vahva asema, moniarvoisuus ja yksilöllisyyden kunnioitus sisäistyvät myös uuskuopiolaisiin.

Kuopio on strategiassaan ilmaissut halunsa kansainvälistyä. Suunta on oikea. Muutumme siis yhä monivivahteisemmiksi. Jämähtäminen olisi ahdistavaa, mutta muutoksessa on muistettava aina myös riskienhallinta. Jokaisesta kuopiolaisesta välittäminen on avaimena: syrjäytymistä vastaan on kamppailtava.

MAHDUTKO MUOTTIIN?

Iät ja ajat ihmisiä on standardoitu ja tungettu muotteihin. Räikeimmät esimerkit mielettömästä ihmisyyden moninaisuuden tukehduttamisesta ovat Sparta ja natsi-Saksa, mutta sievemmin ja lievemmin tuota on tapahtunut ja tapahtuu ympäri maailman.

Seksuaalisuus ja sukupuolisuuden eri ilmentymät ovat kaikille herkkiä asioita. Niissä monimuotoisuutta on usein vierastettu. Monien uskontojen ja aatteiden oppimestarit ovat hahmotelleet, mikä on kelvollista ja hyväksyttävää. Säännöt sanelleille on ollut kipeä paikka, että jotkut eivät osoitakaan sellaista ihmisenä olemisen mallia, joita he ovat pitäneet suotavina.

Valtaosa ihmisistä aina luontaisesti virittyy yleisten odotusten mukaan. Heidän on kenties vaikea edes hahmottaa, kuinka tuskaista itsensä jatkuva kieltäminen voi olla ja miten se voisi heijastua ei vain tiettyyn osaan elämää vaan kaikkeen.

Muotit ovatkin estäneet joidenkin luontaista kasvua kukoistukseensa. Ihmiset ovat saattaneet ulkoisesti toimia vaatimusten mukaan, mutta kärsiä siitä sisällään. Muotti on tehnyt haavoja monen pintaan, ja osassa ihmisiä se on murskannut tuhoisasti jotain pintaa syvemmältä. Muottiin tungettu elämä on ollut kroonista tuskaa. Ja se on itsensä ja muiden pettämistä.

Suomessa sivistystason noustessa ja peruspsykologian viisauksien sisäistyttyä useimpiin alamme jo nähdä avoimemmin. Silti yhä moni haluaa tehdä meistä standardimiehiä ja –naisia, ja vain niitä. Ajatus on yhtä onnistunut kuin on se, että vuorokaudessa olisi vain joko yö tai päivä.

Kautta aikain on tiedetty, ettei kahtiajako päde, ja sitten teeskennelty, että päteehän. Niin monet miehet ovat joutuneet osoittamaan olevansa miehekkäämpiä, kuin mitä he todellisuudessa ovat. Niin monet naiset ovat tekeytyneet oman luontonsa vastaisiksi. Itsensä löytäminen ei aina ole helppoa mutta on elintärkeä prosessi.

On ilo, että on olemassa sukupuolisuuksien kirjo, monella ulottuvuudella tarkasteltuna. Meitähän on moneksi. Myös korostettu maskuliinisuus tai äärimmäinen feminiinisyys ovat arvostettavia piirteitä siinä missä keskinkertaisuuskin. Yhteiskunta on terveimmällä pohjalla ja ehkäisee pahoinvointia, jos kukin tässä voi olla sitä, mitä hän myötäsyntyisesti on. Miksi tekisimme toistemme elämästä viheliäistä?

Sallikaamme! Mikään yhteiskunta ei kuitenkaan salli kaikkea, eikä seksuaalisuudessakaan toisen ihmisen heikon aseman hyväksikäyttö ole hyväksyttävissä. Siinä on se kultainen perussääntö. Ja toinen on: kunnioittakaamme toisiamme ja toistemme erilaisuutta.

MORAALITON PERINTÖ

Rikkauksista nauttiva on kasvanut todennäköisesti äveriäässä perheessä.

Nousu omin ansioin taloudelliseen yläluokkaan on harvinaista. Hyvästä koulutuksesta ja työuralla ansioitumisesta johtuva muhkea vaurastuminen on poikkeavaa.

Klassista kapitalistista sankaritarua lämmitellään lähinnä talousjärjestelmän ja varallisuuserojen oikeuttamiseksi. Olisihan hirveän oikeudenmukaista, että ahkera ja fiksu saisi rehdillä tekemisellä ansionsa mukaan, vaurastuisi. Mutta ei se vain niin menekään.

Luokkarajat pysyvät. Oma osuus taloudellisesta kohtalosta on ankean rajallinen. Toki nimeksi on lottovoittajia, juonikkaita keinottelijoita ja kultaisen markkinaraon löytäneitä.

Todellisuudessa perinnönjako jakaa meidät. Itsekin sain aikoinaan isältä perinnön, joka sai puntaroimaan: en ollut tehnyt mitään sen eteen, vain ollut. Oikeastaan en olisi sitä ansainnut.

Aika-ajoin nousee jopa vaatimuksia perintöverosta luopumisesta. Vaateissa itsekkyys on työntävä voima, ei sosiaalinen oikeudentunto. Veron vastustajissa on perin niukasti niitä, jotka eniten tarvitsevat yhteiskuntaa ja sen tukia. Vanhoin termein kyse tässä onkin pienestä luokkataistelusta. Omistavat luokat ja heidän propagandansa uhrit olisivat valmiit tuhoamaan senkin, mitä vähäisiä keinoja meillä on varallisuuserojen kaventamiseksi.

Kaikki ymmärrämme, ettei rikkaan perheen lapsi todellisuudessa ole ansainnut kultalusikkaisempaa elämää kuin sellaisessa perheessä kasvanut, jossa juuri ja juuri on pärjätty. Silti suljemme siltä silmämme, se kun on osa kulttuurista perintöämme: rikkauksien kuuluu periytyä. Käytännössä tällä myös silotamme rikkaiden lapsilta monia elämän polkuja, kun köyhempien perilliset tarpovat eteenpäin suossa.

Miksi suomalainen köyhälistökin on jäänyt jumiin epäoikeudenmukaisuuteen, jota perintölainsäädäntömme henkii? Voisimme edetä kohti perintöjen vahvempaa säätelyä. Näyttäkäämme malliesimerkkiä Trumpille paitsi haravoituine metsinemme myös enimmäisperintöinemme. Sellainen olisi inhimillinen kapitalismi.

Yritystoiminta toki olisi oman kirjoituksensa väärti. Sen turvaaminen, että toiminta voi jatkua suvussa, on kaikkien etu.

Perinnönjako karkottaa mielestä perimmäiset kysymykset.

LISÄÄNNYTÄÄN POIS VAIN

Maailmalla ymmärtää isänmaan mahtavuuden. Luonnonkatastrofit tai karmeat eläimet eivät juuri uhkaa. Luottamus keskeisimpiin instituutioihimme on perusteltu. Meissä on sivistystä. Arvostamme rehtiyttä, ja ajatus ihmisten yhdenvertaisuudesta on vahva. Meillä vaikkapa Trump tuskin yltäisi presidenttiyteen.

Suomi on kaikista heikkouksistaan huolimatta planeetan parhaita maita. Ei ihme, että se tietyin mittarein on maailman onnellisin. Siinä on perää, masennuksistamme ja presidentin totisista itsenäisyyspippaloista huolimatta.

Jos sielunvaellusjärjestelmä toimii, toisista sfääreistä on varmasti tungokseen asti tyrkyllä sieluja, jotka ovat jo päässeet suomalaisuuden makuun. Ehkä maineemme on levinnyt eksoottisempienkin sielujen joukkoon. Tänne olisi tulijoita, kunhan olisi lasta odottavia. Ja kun tänne niin hyvin mahtuisikin, toisin kuin isoon osaan maailmaa.

Vapaaehtoinen lapsettomuus on lisääntynyt selvästi. Moni kokee, että lapset vaikeuttavat uralla etenemistä. Ja tottahan se on: täysi omistautuminen työn vaatimuksille onnistuu vain lapsettomissa oloissa.

Kun ensimmäistäkään lasta ei monelle synny, jotkut ovat alkaneet vaatia lapsilisiin periaatteellista muutosta: esikoiselle iso lapsilisä, myöhemmille pienempi. Eli juuri toisin kuin nykyisin. Nythän halutaan rohkaista kasvua isoksi perheeksi. Nykyajattelu ei ole vanhentunut. Tuki on suunnattava niille, jotka arkailevat lisälapsien hankintaa.

Lapsettomuus on lisääntynyt, kun ihmiset haluavat ennen vauvan syntymää kaiken kunniaan ja omaisuuteen liittyvän mallilleen. Biologisesti se on usein virhe, sillä hedelmällisyys alkaa naisella laskea jo varhain. Miestenkin hedelmällisyydessä on yhä useammin ongelmia. On kaikille hyväksi, että yhteiskunta tarjoaa apuaan lisääntymisterveyden edistämiseksi. Halutut lapset saisivat tulla, se on yhteinen etu.

Suomi on ihannekasvualusta lapselle, pienellä virittelyllä. Jos lapset olisivat keskiössä ja kannattelisimme heidän kasvuaan tukemalla vanhempia, syntyvyys nousisi. Siihen ei välttämättä tarvittaisi valtaisia lapsilisiä. Vaikuttavimmat kannustimet vahvistavat sielua ja henkeä, eivät kukkaroa.

KAUHISTUS: VIHREYTTÄ!

Suomemme nuoret ja opiskelijat ovat isänmaan kannalta varsin arveluttavia. Valtava osa heistä kannattaa vihreitä. Tässä mielessä heitä voisi verrata tehyläisiin; molemmissa joukoissa vihreitä on ylettömästi.

Supossa analysoidaan parhaillaan, mikä ihme nuorison kasvatuksessa meni pieleen. Suuret päiväkotiryhmät, tv:n ympäristöohjelmien tarjonta, tietokonepelit, viidennen ydinvoimalan rakentamispäätös, Ultra Bra? Mutta menetetty, mikä menetetty.

Nyt meidän vain tulee sopeutua yhteiskuntaan, jossa aikuistuva väestö ei enää ota entiseen tapaan vakavasti taloudellisen kasvun houkutuksia, protestanttista työmoraalia, lyhytnäköistä ekonomismia tai lihan himoa eikä kuittaa suurvaltojen ihmisoikeusloukkauksia ja valtioterroria suurvaltojen omina asioina. Mihin olemmekaan menossa, sen tietävät vain Luoja ja vihreiden puoluehallitus, jos nekään.

Mihin suohon isänmaatamme viedään? Vaikuttaa siltä, ettei maan vihertymistä voi estää, eivät edes paatuneimmat perussuomalaiset. Aikuistunut polvi näyttää myös kasvattavan entistäkin vihreämpiä perillisiä. Anteeksi, tarkoitus ei ollut näin nopeasti tulla näin megasuosituksi, Maria Ohisalo voi todeta. Kehitys on riistäytynyt käsistä.

Uhkaa vahvistaa se, että vihreiden älykkyysosamäärä tuntuu olevan selvästi päälle keskiarvon. Älyllään he voivat halutessaan luotsata yhteiskuntaa niin, että kohta komposti on jokaisen olohuoneessa. Jospa edes tekoäly olisi värisokea ja pistäisi viherälyköille kampoihin löytämällä värittömiä tai edes harmaita ratkaisuja.

Vihreiden puoluehallituksessakin asiaan on suhtauduttu huolestuneesti. Nuoriso on alkanut jopa hylkiä yksityisautoilua! Keitä kohta enää voidaan syyttää katastrofista, kun nuorisokin on osoittautunut noin fiksuksi?

Isänmaalla ei taida olla vaihtoehtoja, sen on saatava kansa vaihtumaan. Tänne on sukkelaan kuskattava sellaisia maahanmuuttajia, jotka eivät ole kuulleetkaan mitään ekologiasta tai eivät ainakaan välitä. Heitä löytyy ainakin Amerikasta Trumpin esikunnasta.

TRUMPILLE KIITOS!

Trumpin ansiosta jokamies ymmärtää, että pärjäisi presidenttinä hyvin - ainakin yhtä hyvin kuin eräs nykyisistä.

Donald vahvistaa tavallisten tallaajien itsetuntoa rajusti. Kuka tahansa voi siis maailmansotaa sytyttämättä toteuttaa itseään ja outoja taipumuksiaan presidentillisellä tasolla. Miksi emme kaikki pyrkisi presidentiksi?

Trumpin luihuus ja törkeät puheet tuntuvat yököttävän monia puoluetovereitakin, mutta sillä ei lopulta ole republikaaneille väliä. Tärkeintä on, että paremmat perheet säästyvät ärsyttäviltä veroilta ja kristillinen lähimmäisenrakkaus valkoisia sekä aseita kohtaan kukoistaa. Ja Jumalan viha latinoita kohtaan ilmentyy.

Obaman aikana moni jo tunsi sydämen lämpenevän länteen: miksei sitä voisi vaikka Natoon kuulua. USAn idealistisen perustuslain ihanteet huokuivat Atlantin yli. Nyt maailma on tullut taas helpommaksi: amerikkalaisuus on hapatusta. Moni Amerikka-fani on Trumpin valinnan jälkeen kuin kokenut herätyksen ja valaistuksen: Vietnam ansaitsi voittonsa! Kiitos Donald, että tuo valkeni.

Niin monessa kahvipöydässä on nyt luontaista, elävää keskustelua, pöyristynyttä Trumpin otteiden siunailua ja manailua. Se vahvistaa yhteisöllisyyttä.

Ja vakavasti: tarvitaanko presidenttejä? Maailma voisi olla turvallisempi paikka ainakin ilman johtajia, joille on keskitetty isosti valtaa. Valistunut johtaja voi saada hyvääkin aikaan. Mutta kyllä keskinkertainen kollektiivielin on kansalleen riskittömämpi kuin suuren valtansa viekoituksista turmeltuva kellokas.

Vapaan lehdistön ansiosta Trump on Putiniakin terävämmin tuonut nähtäville, että on sairasta keskittää valtaa. Vallan keskiö houkuttaa, ei niinkään eettisesti vahvoja maailmanparantajia vaan erityisesti asemansa perään kuolaavia narsisteja, joille kaikki erimielisyys on uhka.

Pahinta on, jos toimittajien vapaus on uhattuna. Silloin pimennoissa voi tapahtua mitä vain iljettävää, voi vaikka antaa tappotuomioita. Trump tahtoo tietysti vaientaa toimittajia. Ilman vapaata lehdistöä presidentillinen valhe elää ja vakuuttaa.

Kiitos Trump, että toimit varoittavana esimerkkinä populismista! Monen maan äänestäjäkunta on edes vähän vastustuskykyisempi populististen iskulauseiden viekoituksille.

PIMEÄT VIHAT

"Kaikki perussuomalaiset ovat rasisteja." Tuo oli kesän 19 ikäviä ylilyöntejä.

En ole asiantuntija, mutta tunnen sekä perussuomalaisia äänestäjiä että luottamushenkilöitä, joihin leima ei millään tartu. Korkeintaan he ovat joutuneet huonoon seuraan, kun joukossa on äänekkäitä rajat kiinni -mekastajia.

Ulkomaalaisvihaavia heissä lienee enemmän kuin muissa puolueissa, mutta se ei oikeuta tahrimaan kaikkien mainetta. Ymmärtää toki, että maanmainio persoona Husu Hussein on päästänyt väitteen näppäimistöstään - niin ahdistavien isänmaakiihkoilijoiden uhriksi hän on joutunut. Mutta totuushan purkaus ei ole.

Tuohtumuksessa ja epävarmuudessa herkistymme yksinkertaistuksille. Yleistyksiä on tarjolla viljalti. Vanhaan kulttuuriimme on kiinnittynyt monia ennakkoluuloja useita ryhmiä kohtaan: romaneja, venäläisiä, muslimeja, ortodokseja, valkoisia, punaisia, homoja… Sama päti aikoinaan Amerikoissa ja Ruotsissa öykkäröiviä suomalaisia kohtaan. Ihmiset ovat joutuneet ponnistelemaan todetakseen, että ryhmissä, joita kohtaan on lietsottu vihaa, on monia fiksuja, rakastettavia ihmisiä.

Kohteet ehkä vaihtuvat, mutta vihan nostatus eri ryhmiä kohtaan jatkuu. Olemme usein sen uhreja: sekä ne, joita kohtaan häijyyttä istutetaan, että ne, joiden kykyä nähdä ihmisten yksilöllisyys tukahdutetaan. Jokaisella on luontainen kyky ennakkoluuloihin ja yleistyksiin: uskovainen manasi minut, sellaisia he siis ovat! Populistit ovat mestareita kytevän vihan roihuun puhaltamisessa. Heidän ansiostaan on ikään kuin oikeutus purkaa omaa pahaa oloa ryhmää kohtaan.

Likaisin yleistyksin estämme kohtaamasta toisiamme ihmisinä. Sivistys on sitä, että avaudumme näkemään kussakin ihmisessä olevan kauniin ja mahdollisuudet hyvään, kuuluipa tuo mihin ryhmään hyvänsä.

Tämä saarnani pätee näkemyksiin rasisteistakin. Moni kiihkeä rasisti on ajan kanssa muuttunut avarakatseiseksi, moni pahantekijä on tehnyt parannuksen. Moni on kääntynyt uskoon, moni on hylännyt uskon. Muutumme jatkuvasti, olemme pian erilaisia kuin olimme.

Mutta: ei ole pahuutta kokea ennakkoluuloja vaan tartuttaa niitä.

HUUHAAN ANSIOT

Ehkäiseekö ng-vitamiini kuolemantautia? Onko sitä todella olemassa? Tässä huuhaan perusongelmistoa: sensaatiouutisointia, jolla meitä kiihotetaan markkinoille…

Mikä ihme elättää vaihtoehtolääkinnän kenttää, lukuisia vointihoitoja? Eikö lääketiede terveyskasvatuksineen ole jo niin kaiken kattava, että se riittää? Ei vain. Terveysopilliselle moniarvoisuudelle on kansalaisilta loputon tilaus.

Ihminen kokee alinomaa oireistoja, joita ei voi asettaa minkään diagnoosin lokeroon. Joskus vaiva on sitkeä. Kärsimme usein stressisinä psykosomaattisista oireista. Olemme noidankehässä. Ehkä loitsu auttaisi? Tuntuu naurettavalta, mutta joskus se vain tepsii. Hindupoppamiehen vävynä en uskalla väheksyä mysteeristen, suggestiivisten hoitojen voimaa.

Onneksi lääketieteessä uudet totuudet iskevät läpi vasta vahvan kritiikin läpikäytyään. On toki mahdollista, että huuhaa-piireissä elää viisautta, jota koululääketieteessä ei vielä ole osattu tunnistaa tai tunnustaa. Malliesimerkkinä tästä on monien luontaistervehdyttäjien vuosikymmeniä lietsoma usko bakteerien positiiviseen voimaan ja ruoansulatuselinten merkitykseen vaivassa kuin vaivassa.

1900-luvulla kuvitelma ihmisen toisista aivoista vatsassa tai tarpeelle altistua bakteereille lähinnä huvitti paremmissa piireissä. Nyt näillä ideoilla alkaa olla terveystieteissä vankkaa sijaa. Lienee väärin sanoa, että ideat on omaksuttu vointihoitojen puolelta, mutta ainakin ne olisi voitu sieltä poimia.

Elävä kritiikki nykyhoitoja kohtaan on lääketieteen kehityksen tae: totuudet jalostuvat. Seuraava sukupolvi osoittaa vääriksi ison osan nykyopeista. Emme arvaa, minkä osan. Kritiikin pitäisi olla oppinutta ja sivistynyttä, myös sopusoinnussa tieteellisen ajattelun kanssa, muuten se ei palvele.

Kyllä: vaihtoehtopuolella on ymmärrystä, jonka arvoa on vaikea arvioida. Piiloviisauden tieteellinen todistaminen vaatisi tutkimusmiljoonia, joita ei ole. Ainakaan lääketehtaat eivät vointihoitojen tutkimusta halua tukea. Ehkä ilmeisin arvo vaihtoehdoissa on taidokkuus hyödyntää lumevaikutusta.

Usko parantaa, se on todettu monet kerrat. Keksittäisiinpä superplasebo.

KIRKOLLINEN TAANTUMUS

Konservatiivisuus tasapainottaa tavallaan yhteiskuntia ja yhteisöjä. Se hillitsee ylikiihkeää muutosta. Saamme kiittää paljosta konservatiiveiksi uhrautuvia. Varmaan monta haihatusta jää yhteiskunnalta paitsi.

Molemmat kansalliset kirkkomme ovat olleet tunnettuja konservatiivisuudestaan. Moni edistyksellinen ja avarakatseinen onkin juuri siksi vieraantunut kirkostaan. Vuosittain kirkon osuus väestöstä laskee prosentin.

Kirkko on joutunut aika paljon kärsimään konservatiiviensa vuoksi, se kun ei saa tervettä muutosdynamiikkaa aikaan sitten millään. Yksi selittäjä on kirkon valtaisa demokratiavaje. Moni kirkon luottamuselimiin itsensä äänestyttänyt on valittanut tajunneensa sen vasta aikansa kummasteltuaan.

Kirkon päättävissä elimissä on aivan mielettömiä enemmistövaatimuksia. Niillä estetään usein todellisen muutoksen toteutuminen. Onko vaikkapa 3/4-enemmistön vaatimus jonkin uudistuksen läpi saattamiselle tästä ajasta? Neuvostoliitto oli 1900-luvulla, mutta sama meno jatkuu kirkossa 2000-luvulla.

Kirkossa vaihdetaan varmaan kalenteria seinällä joka vuosi. Jouluja ja pääsiäisiä muistetaan viettää vuosittain. Mutta näyttää, ettei pysytä laskuissa, monesko vuosikierto on jo menossa. Ei ole ihme, jos laskut menevät sekaisin, kun kaikki toistuu alati samanlaisena. On jämähdetty, jäädään jälkeen.

Parhaillaan eletään kirkkohistorian hupaisimpia vaiheita. Kaikki tietävät, että papeilla on laillinen oikeus vihkiä pareja neutraalisti eikä kirkolla saisi olla siihen mitään sanottavaa. Mutta onhan, onnettoman monen piispan mielestä.

Kuopion hiippakunta on menettänyt monen silmissä arvostusta sen jälkeen, kun yksi maan avarakatseisista, Wille Riekkinen, jäi piispan roolista pois. Monet ovat kauempaa murheissaan seuranneet sen edelläkävijän aseman katoamista. Surullisinta on kuitenkin ollut kuulla kokemuksia monilta alueen papeilta, jotka ansaitsisivat parempaa, toivoa siitä, että Jeesuksen rakkauden sanoma todella voisi näkyä ja tuntua täälläkin. Nyttemmin pappien rekrytointi on jo vaikeuksissa, kun työniloa rakkauden käskyn toteuttamisesta pyritään taltuttamaan. Johto kokee viehtymystä tuoreella tavalla ajattelevien paimentensa kiusaamiseen.

Kirkon jäsenistö on vieraantunut kuolemasta, johto elämästä.

LAPSET VALTAAN!

Elämäntapamme ehkäisee. Kuihdumme ja katoamme, suomalaiset.

Lukematon suomalaispoliitikko on vihdoin lukenut väestötilastoja ja todennut: näin ei voi jatkua. Poliitikot ovat heränneet. Väestötieteilijä on varoittanut tästä 40 vuotta. Ilman maahanmuuttoa suomalaisten määrä lähtee rajuun laskuun.

Politiikka on epäonnistunut. Poliitikkojen viesti on silti ollut kaikkea muuta kuin ymmärtävä. Nuorille on heristetty sormea. Heitä on patistettu parempaan tuottavuuteen vuoteessa ja omistautumaan väestöllisten ongelmiemme ratkontaan. ”Naiset, synnyttäkää 2,1 lasta! Muuten ajatte meidät sukupuuttoon. Ja synnytätte kestävyysvajekriisin!”

Tulevaisuuden sukututkijoilla on helppoa, kun ei tarvitse kyhätä leveitä sukupuita. Mutta yhteiskuntana emme pääse helpolla – se on totta. Ilman riittävää määrää nuoria joudumme ennen pitkää moniin noidankehiin. Kierteet, joissa vähenevän ja vanhenevan väestön alueet ovat, ovat sosiaalitieteilijöille tuttuja. Niihin voi jo käydä tutustumassa monessa suomalaisessa maalaismiljöössä.

Lapset ja nuoret luovat ihmeesti yhteisöön elinvoimaa, vaikka toki sitä usein myös vanhemmiltaan imevät. Vanhemmat, joilla riittää tahtoa ja voimaa kasvattaa uusia sukupolvia, ansaitsevat yhteisen tuen. Vanhemmuus on tärkeintä, mitä ihmiselämässä on, vaikkei se suoraan nosta bruttokansantuotetta ja vaikka se voi merkitä jopa ajoittain työpanoksen laskua. Jokainen kasvava lapsi on lupaus paremmasta, kunhan hän saa suotuisat kasvuolot. Nuo olot eivät saa olla kiinni vanhempien voimavaroista, ne ovat yhteinen asiamme.

Voisimme rakentaa lapsirakkaan yhteiskunnan, joka ei ehkä olisi kansantaloudellisesti niin menestyksekäs kuin mihin näymme pyrkivän. Voisimme luopua paljostakin aineellisesta ja suuntautua sosiaalisiin ja psykologisiin tavoitteisiin. Monessa köyhemmässä maassa osataan ottaa ilo irti elämästä hyvin eri asioista kuin aineellisessa kukoistuksessamme. Ilo lapsista ja yhteisöistä on lähempänä ihmisluontoa kuin kilpailumenestyksen ja shoppailun loihtima hurmos.

Jos lapset saisivat päättää, heitä olisi paljon. Jos he voisivat päättää, ihmiset välittäisivät enemmän ihmisistä. Ihmiset osaisivat kaivata yhteistä aikaa ja leikkimielisyyttä eivätkä haikailisi silmät kiiluen saavutuksia ja menestystä.

KOSTO HALLITUKSELLE

Vaaleista tullee ennennäkemätön kansan kosto hallitusrintamalle.

Hallituksen suosion syöksy 30 %:n tuntumaan on ainutlaatuista. Moni keskustan ja kokoomuksen uskollinen kannattajakin näkee nyt punaista hallitustyötä muistellessaan. Sinisillä on vain uskottomia kannattajia.

Sikäli tämä on hämmentävää, että keskimäärin maalla menee suht hyvin. Mutta kansan ymmärtämä poliittinen viisaus on, ettei keskiarvo kanna yksilöä. Niin moni koki itseään tai ryhmäänsä nöyryytetyn. Vastakkainasettelut vahvistuivat ja etenkin heikot kokivat tulleensa piestyiksi.

Keskustalaiset eivät saaneet tilaamaansa alkiolaisuutta hallitustyöhön. Sipilän logiikan mukaan on pidettävä erityisen hyvää huolta miljonääreistä. Jos heitä hellitään ja heillä on maksukykyä, näiden rahat Karibialta valuvat yhteiskuntaan, mm. työllistämään. Moni äänestäjä ei arvannut, että keskustasta tulikin Keskusta-pinssinen kokoomuspuolue. Kokoomuksen äänestäjät toki tiesivät, mitä saivat.

Barrikadihenki kasvaa, kun keskimääräinen kukoistus on yhtä kuin menestyvien yhä parempi menestys, kärsivien kärsiessä yhäti syvemmin. Onneksi henki purkautuu Suomessa ilman keltaliivejä. On vain tyydytty paukuttelemaan punavihreitä henkseleitä. Väkivaltaisuutta on ilmennyt lähinnä oikeistossa.

Aakkosissa hallituksen likaisiksi nähdyt toimet alkavat aktiivimallista. Se on herättänyt paitsi uudistuksen uhrit myös lukemattomat humaanit ihmiset. Moni näkee rahan himossa laiminlyödyt vanhuksetkin palvelujen yksityistämistä ajaneen hallituksen uhreiksi. Näin, vaikkei hallitus ole rakentanut yksityisiä hoitobisneksiä. Vanhukset koituivat etenkin kokoomuksen suosion syöjiksi. Sotekin meni lehmänkaupoin mönkään. Tuon kansa muistaa tuoreeltaan, ei niinkään sote-työn muinaishistoriallisia mokia. Aakkosissa ööhön asti hallituspuolueet pääsivät, kun perussuomalaiset örvellyksineen olivat mukana.

Vaikka uusi uljas punavihreä hallitusrintama saisi orgastisen vaalivoiton, ei tule sekään pääsemään helpolla. Maailmantalous alkaa laskea ja maailman onnellisimmassa maassa on iso onnettomien armeija. Tulevassa hallituksessa olisi - viimein - kiinnitettävä huomio heihin.

ÄÄNI REHTIYDELLE

Miksi valitsemme kieroja poliitikkoja? Vai herkistääkö politiikka hyveellisenkin valehtelemaan ja juonimaan?

Sote-näytelmät eivät ole olleet kunniaksi Suomelle. Juonikkuudella ei ole ollut rajaa. Ei tuo uutta ole, valtaa ahnehdittaessa lienee valehdeltu iäti. Vastustajien mainetta on tahrittu ja kiusallisia tosioita piilotettu.

Silti ajoittain poliitikot ovat osanneet elää aika sivistyneesti - kyllä, sekin on mahdollista. Trumpin myötä länsimaissa tuli käänne härskiyden politiikkaan: valehtele pois, jos valehteluttaa, äläkä tunnusta virheitä. Toisethan niitä virheitä tekevät. Korostuneesti myös asiantuntijoita on halvennettava, he kun tietävät ikävän paljon. Pahimmillaan he löytävät liian hyviä perusteita kyseenalaistuksilleen.

Antoisimmillaan Trump on maailmalle tärkeä oppitunti. Hänenlaisensa berlusconit voivat harhaanjohtaa, ellei poliitikoilta edellytetä rehellisyyttä, johtajalle sopivaa persoonaa, rehtiyttä. He toki pärjäävät monessa pelissä ja osaavat houkuttaa kritiikittömiä omiin orgioihinsa. He ovat ehkä hyväksi kavereilleen, etenkin miljonääritovereilleen. Mutta yhteiskuntaa he eivät johda päin kukoistusta, kuten aina väittävät.

Haluammeko kieron eduskunnan? Miten loihdittaisiin politiikkaan rehtiyden muoti, ellei peräti villitys? Se on tunnustettava, että politiikkaan hakeutuu herkästi myös ihmisiä, joilla on vakavia eettisiä ja luonteen häiriöitä. Heillä voi olla vahvakin kyky liikuttaa joukkoja, jokin kumma kun meissä janoaa tulla paimennetuksi ja vain osa ihmisessä janoaa totuutta. Harhaanjohdetuksi tulemisen tarvettamme pitää laimentaa.

Tutkimusten mukaan ihmiset äänestävät helposti tunnettuja, suulaita ja kauniita. Sielun kauneus ja henkilökohtainen nöyryys saisivat olla erityiskelvon poliitikon tunnusmerkkejä. Hyvä luonne ei estä kamppailemasta.

Etenkin näin uusvalehtelun aikaan tarvitaan todella johtajia, joilla on kyky olla lankeamatta valehteluun. Keskinäinen luottamuksemme on murtumassa ilman tätä. Saakaamme edustajamme ymmärtämään, että poliittisessa kulttuurissamme trumpismin aika on ohi ja ikuinen obamalaisuus koittaa. Emme halua enää kuulla ministereiltä valheita.

Joka puolueessa on vääristelijöitä ja on vilpittömiä. On mistä valita. Valitaan parasta, rehtiä.

UHKAAVA KUOPIO

Kuopiossakin asuu paljon kristittyjä. Kristinuskohan tunnetaan verisemmästä historiasta kuin mikään muu uskontokunta. Sen kannattajat ovat syyllistyneet vääräuskoisia hävittäneisiin barbaarisiin ristiretkiin ja järjestäneet likimain kaikki maailman tuhoisimmista sodista. Useimmissa vastakkain on ollut keskenään toisin ajattelevia tai puhuvia kristittyjä.

Kristillisen Euroopan on arvioitu rauhoittuneen, mutta uhkat ovat vielä ilmeiset. Yhäti kristityt taistelevat, lähimpänä nyt Ukrainassa. Kristityt papit käyttävät yleisesti lapsia hyväkseen. Kristinuskon kyllästämissä Yhdysvalloissa monet kristityt ammuskelevat milloin koululaisia, milloin vääriin ihmisryhmiin kuuluvia. Taannoin kristillinen terroristi surmasi Oslossa liki sata ”Norjaan muuton edistäjää”. Monilla kristityillä onkin käsitys, että kristillisyys ja blondigeenit liittyvät toisiinsa. He voivat olla hyvinkin suvaitsemattomia ja harjoittaa ainakin henkistä väkivaltaa niitä kohtaan, joilla on epäkristillinen ulkonäkö. Ehkä näiden näkemyksiä pehmentäisi ymmärrys siitä, että Jeesuskin oli aika tumma.

Suomalaiset ovat myös usein kristittyjä. Täällä ei ammuskella, mutta väkivalta on leimannut suomalaisia sukupolvia. Väkivaltatilastoissa suomalaiset ovat jopa Euroopan kärkimaita. Itse asiassa suomalaiset kristityt on tunnettu etenkin päihtyneenä puukottamisista ja perheväkivallasta. Amerikkaan ja Ruotsiin muuttaneet ovat kärsineet näistä ennakkoluuloista. Kun Suomeen taannoin tuli paljon ulkomaalaisia, kristillistä terroria harjoittavat kuppikunnat pillastuivat. Paikoissa, joissa ei-kristittyjä asusti, sai pelätä tunkeilijoita ja tuhopolttoyrityksiä.

Lukija kysynee, uskaltaako Kuopiossa elää, monien kristittyjen ympäröimänä. Voin silti vakuuttaa, ettei huolta ole. Liki kaikki pahamaineisista kristityistäkin ovat rakastettavia persoonia, joiden kanssa on ilo olla. Lopulta ani harvat kristityistäkään sortuvat väkivaltaan tai vihapuheisiin. Ehkä vain vahvaan oikeistolaisuuteen hurahtaneita on hieman tarpeen kavahtaa. Heidät tunnistaa juuri vihapuheista. Mutta muista: ääriajattelukaan ei ole eettinen peruste syrjintään! Vain vuoropuhelulla ja kanssakäymisellä voimme tehdä toisistamme parempia ihmisiä.

Kuopio kehittyy siunaukseksemme yhä monenkirjavammaksi. Toki se tietää joillekin pelkoja ja epäluulojen ponnahtamista pintaan. Mutta mitä enemmän tutustuu erilaisiin ihmisiin, myös kristittyihin, jopa äärioikeistolaisiin, sitä paremmin osaa olla kiitollinen ihmisten moninaisuudesta.

ALUEPOLITIIKKA ON KUOLLUT

Tunnustan, että nelisen vuotta sitten odotin ylväin mielin gallupien lupaamaa Keskustan vaalivoittoa. Maassa oli harjoitettu niin räikeän Helsinki-keskeistä politiikkaa keputtoman hallituksen voimalla, että välillä oli itku päästä. Fimea-taistelu oli itkettävimmästä ja naurettavimmasta päästä.

Aiemminhan maata oli pyritty kehittämään ajatuksella, että etelän luontaista vetovoimaa voisi jotenkin hillitä. Puhuttiin hajasijoittamisesta, siis edes puhuttiin, vaikkei mitään merkittävää tasapainotusta tapahtunutkaan aikoihin. Keskusta oli tuon ajattelun ja puheen dynamona. Sille oli krooninen tilaus, sillä kaikkialla maailmassa keskittyminen on vääjäämätöntä, ellei sitä hillitä.

Sosialismissa väestövirtoja pystyttiin ohjaamaan, mutta itäiset kokemukset kauhistuttavat. Kapitalistisille yhteiskunnille on tunnusomaista se, että raha tulee rahan luo, mutta myös alueellinen keskittyminen, ellei kehitystä suunnitelmallisesti hillitä. Ilman politiikkaa, pelkkiä markkinavoimia kuunnellen syntyisi tehokkuutta edistäviä ratkaisuja. Ne tietäisivät riistettävien työntekijöiden kurjalistoa ja onnettomia, slummiutuvia alueita. Amerikassakin etenkin nuoret alkavat tajuta, että yhteiskunta, joka kehittyy ilman mitään ohjailua, on harvoille mieluisa.

Sosiaalipolitiikka on kapitalistisen kärjistymisen vastavoima lähinnä yksilöittäin tai yhteiskuntaluokittain tarkastellen. Aluepolitiikalla estettäisiin räikeiden alue-erojen syntyä. Juuri siksi minä usutin keskustaa hallitukseen, että sillä on perinteisesti ollut vahva aluepoliittinen rooli. Nythän alueellinen tasapaino on vain heikentynyt. Helsingin on haluttukin kasvaa ja muun maan näivettyä.

Ja mitä saatiinkaan? Uusi Sipilän johtama hallitus, jolla oli verraton kiinnostus ajaa nimenomaan yritysten etuja ja edistää markkinoita. Moni on kokenut viimeisimmät vuodet köyhien kyykytykseksi, syystäkin. Alueellisestikin tarkastellen hallituskausi on ollut onneton. Sipilä ei yleensäkään halua kuunnella asiantuntijoiden arvioita, koska joukossa on hänen halveksimiaan dosentteja. Joku kätilö saisi kertoa hänelle, että työpaikat ja väestö pakkautuvat entistä pahemmin Helsingin tuntumaan ja se lisää pahoinvointia maassa.

Jos keskusta on unohtanut pohjoisemmat ja itäisemmät alueet, jospa se edes sen verran hillitsisi Helsinki-keskeisyyttään, että tukisi Tampereen vahvaa kasvua. Täältä muutettaessa työn perään olisi sentään pikkuisen lyhempi matka ja luvassa alemmat elinkustannukset sekä parempi elämänlaatu.