EDUSKUNNAN VALOKATKAISIN. Vihreiden runopoliittinen lennäkki.

EDUSKUNNAN VALOKATKAISIN

Vihreiden runopoliittinen lennäkki
Toimittanut Raimo Tuomainen
Kuopio 10.10.04

Runo kertoo enemmän kuin puoli kuvaa

Politiikka ja runo eivät ole välttämättä kaukana toisistaan, nehän molemmat mahtuvat pieneen ihmispäähän. Itse asiassa kautta aikain suuret valtiomiehet ja filosofit ovat viehättyneet runosta ja luoneet sitä.

Samaa vikaa on vihreissä. Vaikka meille tunnusomaista on alttius muuttaa poliittista kulttuuria, runon perinteestä emme ole olleet valmiita irtisanoutumaan.

Runostaminen syventää inhimillistä ymmärrystä inhimillisestä ymmärryksestä. Maailmanparantajan on hyvä ymmärtää, millainen maailma on, millainen ihminen. Tilastot eivät ole ainut tiedonhankintakeino, taide on myös vakavasti otettava viisauden väline. Bush kärsii ilmeisestä runouden puutostilasta.

Vihreän Anni Sinnemäen lyriikka soi suomalaismielessä, ansiosta. Tähän kokoelmaan erilaiset vihreät politiikan osaajat ovat, Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä 10.10.04 mielessään, jakaneet hiljaista tietoaan. Omapäinen ja yksipuolinen runoraati on valinnut Rosa Meriläisen runon "Eduskunnan valokatkaisin" puoleensavetävimmäksi, joten tämä koonnos kantaa tuota nimeä.

Kokoelman julkaisupaikka, ei kovin kaukana Tahkovuoresta, on Kuopio. Kuopiostahan huhutaan, että se olisi ollut Shakespearen suosikkikaupunki, jos hän vain olisi sen tiennyt.

Muistakaa aina, että alussa oli kana, ei: sana.

Siis Kuopiossa 10.10.04

Raimo Tuomainen

Vihreän liiton epävirallisen runopoliittisen työryhmän virallinen puheenjohtaja

1§ Eeva Honkanummi, Espoo, puoluehallituksen jäsen

Tätä elämää, Kokouseläin, Herkkuhetki, Peiliminä, Lapseni, Haluaisin, Elämäntieto, Ilman tunteita, Kuin perhonen, Väsynyt

2§ Jaana Reijonaho, Espoo, puolueen ja eduskuntaryhmän tiedottaja

Mielteitä; noin kymmenen aforismin sarja elämästä

3§ Kalevi Uuro, Vaasa, puoluevaltuuskunnan varajäsen

Syksyllä

4§ Katri Sarlund, Turku, puolueen varapuheenjohtaja

Se oli kai sunnuntai, Ihosi kielellä, Kakkosvaihteella

5§ Maarit Fagernäs, Helsinki, sudettarien puheenjohtaja

Viimeinen matka, Ensimmäinen helluntai

6§ Pekka Sauri, Helsinki, apulaiskaupunginjohtaja

Yes and No, J. Alfred Prufrockin rakkauslaulu

7§ Raimo Tuomainen, Kuopio, puoluehallituksen varajäsen

Aina kun kohtaamme, Aina vain tänään, Aina kun on viikonpäivä

8§ Rosa Meriläinen, Tampere, kansanedustaja

Eduskunnan valokatkaisin

9§ Sara Koponen, Kuopio, Kuopion vihreiden puheenjohtaja

Puen ja kampaan, Odotetun kesän mukana

10§ Satu Hassi, Helsinki-Bryssel, MEP

Haluan, Järjen vastakohta

11§ Sulevi Riukulehto, Ähtäri, puolueen varapuheenjohtaja

Prologi, Putosin kellariin

12§ Tuija Mäkinen, Jyväskylä, puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja

Pitkävarpainen lintu, Shakkiseurakunta, Se matka, Tapasin tutun

EEVA HONKANUMMI

Tätä elämää
Tämä on tätä elämää:
havahtumista keskiviikkoon,
kokouksia,
tapaamisia,
aikatauluja.
Elä ei ole siinä välissä
vaan itse juuri tässä.
Hymyilyttää,
oikeastaan pidän tästä.

Kokouseläin
Kokouseläin
- ja vapaaehtoisesti vielä!
Tietoa tulee,
ehkä taitoakin,
mutta millä hinnalla:
pakarat leviävät,
hymy kalpenee.

Herkkuhetki
Herkkuhetki itselle:
bussin tärisevä takapenkki.
Työpäivä takana,
lyhyt koti-ilta edessä.
Musiikki täyttää tyhjän pään.

Peiliminä
Olen olemassa
itselleni toisten kautta.
Miten oikeassa Cooley olikaan!
Rakkaimpieni,
joskus vähemmänkin likeisten,
Peiliminä.

Lapseni
Sivelen lapseni jalkaterää,
silkkistä.
Joskus niin pieni,
nyt jo suurempi kuin omani.

Haluaisin
Haluaisin juosta tuuleen,
hulmuta,
ahmia ilmaa,
hengittää elämää.

Elämäntieto
Elämäntieto tulee joskus
kyynelten kautta.
Kyynelkanavat,
viisauden väylä.

Ilman tunteita
Ilman tunteita ei ole mitään.
Tunteeton,
turta,
tuntematon - ihmiseksi?

Kuin perhonen
Onni on kuin perhonen.
Jos sen pyytää varomattomasti,
se särkyy,
hajoaa.

Väsynyt
En minä elämään ole väsynyt,
vaan näihin aikatauluihin,
frekvenssijakaumiin,
ikuisiin kompromisseihin.
Uskon vielä, että muutakin on.
Onhan?!

JAANA REIJONAHO

Mielteitä; noin kymmenen aforismin sarja elämästä
ILO
Ilon löytää elämässä surun koettuaan.
LAHJA
Jokainen päivä on lahja minulle kulkijalle, oppilaalle.
VAHVUUS
Säilytät vahvuutesi pysymällä nöyränä ja siitä voit olla ylpeä.
MENNEISYYS
Tee tilit selväksi menneisyyden kanssa ja jatka sitten eteenpäin.
HYVINVOINTI
Kasvata omaa kalliotasi jalkojesi alla, silloin muut voivat hyvin lähelläsi.
KUOLEMA
Tunsin häivähdyksen kuolemaa minäkin katoavainen täällä maapallolla vain käymässä.
RAKKAUS
Rakkaus on hiljaista iloa sydämessä, viisautta,
joka ei vaadi muuta kuin onnea toisen olemassaolosta.
YSTÄVYYS
Ilmassa väreilee näkymätön lanka, joka on meitä yhdistävä ystävyys.
ONNETTOMUUS
Vihan viestit kertovat ystäväsi onnettomuudesta.
MINÄ
Joskus on parempi kehonrakennuksen sijasta harrastaa minänrakennusta.
VIHA
Kasva vihan yli - älä kosta.
ELÄMÄ
Ole iloinen ja surullinen myrskyistä, jotka täytyy elää.

KALEVI UURO

Syksyllä
Syksyllä
kaikki vesi ei jäädy
puut puistoissa
kuin pakolaiset
taipuilevat
tuulien suuntaan
Etkä sinäkään
ole ajattelematta

KATRI SARLUND

Se oli kai sunnuntai
Muistan minä senkin
puhtaan onnen hetken.
Mies nukkuu sängyllä
kissa sylissäni.
Odotan lempisarjaani alkavaksi
vati hedelmiä täynnä
lasipöytään heijastuu
lumipeitteisten kattojen yllä
kaartelevat varikset.
Mies on jo mennyt
aikaa sitten
ja lainakissa.
Vaan muistotpa jää
ja varikset.

Ihosi kielellä
Kiitos.
Annoit aikaa
aikaa epäonnistumisen pelolleni
aikaa tottua läheisyyteen
aikaa haluta enemmän.
Ihosi kielellä
kaikessa hiljaisuudessa
puhuit puolellesi.
Suljen silmäni.
Käsiä kuumottaa, tahdon
tuntea sinut
uudestaan
uudestaan.
Kiitos.

Kakkosvaihteella
Minä poljen niin vimmatusti
lämpimässä kesäyössä
jihuu - krossailen taidokkaasti yli rotvallin
ilma viuhuu ympärillä.
Ohjaan ja ohitan
pienessä sherryhiprakassa
jalat nostan polkimilta tuulta vasten,
kymmenvuotias kolmikymppinen.
Minä rakastan tätä pyöränrähjääkin
jalat vatkaavat villinä polkimia
vaikka etujarru toimii surkeasti ja
takavaijeri katkesi kaksi kesää sitten.
Sotken kakkosvaihteella mäet ylös alas
miksi minä vaihteita käyttäisin
enhän minä matkaa tee.
Minä elän!

MAARIT FAGERNÄS

Viimeinen matka
Musta auto keinahtaa hitaasti liikkeelle, vaikka kiire on usein polttanut kantapäitä,
ei matkanteko ole koskaan ollut näin hidasta.
Jotkut perässä ajavat tuskastuvat matelevaa liikennettä - jotkut hätkähtävät elämän nopeaa virtaa.
Kotikadun sora rahisee renkaiden alla taas.
"Kylähullu" Kake nojailee pyöräänsä sammunutta sätkää imien.
Naapurin Inkku rientää portille silmäkulmiaan kuivaten.
Samaan esiliinaan on monet yhteiset itkut pyyhitty.
Kotiportilla matkanteko katkeaa hetkeksi; aika on pysähtynyt jo pari päivää sitten.
Taakse on jäänyt elämän lyhyt polku
- takana on kivinen kotikatu.
Routaisen maan povessa iäisyys.

Ensimmäinen helluntai
Valuit ihoni alle kuin Pyhä Henki ensimmäisenä helluntaina apostolien ylle.
Kuin kirkas valo poltti heidän olkapäitään, palaa tuli sisälläni.
Niinkuin he riensivät toreille puhumaan kielillä,
tahtoisin minäkin huutaa kadulla - rakastan, rakastan, rakastan!

PEKKA SAURI

Yes and No
"It's not over till it's over",
growls the drunk at closing time.
We know better. Life's a shower
of courage, sex and crime.
Years hit and run, remorseless.
Months steamroll over days.
Our little acts of kindness
confront an empty gaze.
Yes: it is ourselves who hinder
us from getting anywhere.
Love will burn us to a cinder.
Love will leave us cold and bare.

J. Alfred Prufrockin rakkauslaulu
T. S. Eliot (1888-1965); suom. Pekka Sauri
(käännös teoksesta Mies luki runon, toim. Salme Saure, Otava 1995).
S´io credesse che mia risposta fosse
A persona che mai tornasse al mondo,
Questa fiamma staria senza piu scosse.
Ma per ciò che giammai di questo fondo
Non tornò vivo alcun, s'i'odo il vero,
Senza tema d'infamia ti rispondo.
Lähtekäämme sitten, sinä ja minä,
Kun ilta on taivaankantta vasten levällään
Lailla leikkauspöydällensä eetteröidyn potilaan;
Lähtekäämme läpi puoliautioiden katujen,
Yhden yön halpojen hotellien
Joihin levottomiksi öiksi vetäydytään mutisten
Ja sahanpururavintolain osterinkuorien:
Katujen jotka jatkuvat kuin ikävystyttävä,
Taka-ajatuksin viritetty riita
Johdattamaan sinut ylikäymättömään kysymykseen.
Voi, älä kysy: "Mikä se olikaan?"
Mennään mieluummin ja katsotaan.
Huoneessa naiset tulevat ja menevät
Puhuen Michelangelosta.
Keltainen sumu joka hieroo selkäänsä
ikkunaruutuihin,
Keltainen savu joka hieroo kuonoansa
ikkunaruutuihin
Lipoi kielensä illan nurkkiin,
Viipyi katuojissa seisovissa lätäköissä,
Antoi noen laskeutua selkäänsä savupiipuista,
luikahti ohi terassin, teki äkkinäisen loikan,
ja nähdessään että oli pehmeä lokakuinen yö
kääriytyi kerran talon ympäri ja nukahti.
Ja todella, on vielä aikaa
Keltaiselle savulle joka liukuu pitkin katua
Ja hieroo selkäänsä ikkunaruutuihin;
On vielä aikaa, vielä aikaa
Valmistaa kasvot joilla kohtaat kasvot jotka
kohtaat;
On aikaa murhata ja aikaa luoda
Ja aikaa kaikkiin töihin sekä päiviin käsien
Jotka nostavat ja pudottavat lautaselles
kysymyksen:
Aikaa sinulle ja aikaa minulle
Ja aikaa vielä sataan epäröintiin
Ja sataan näkyyn, sataan tarkistukseen
Ennen kuin nautin paahtoleivän kera teen.
Huoneessa naiset tulevat ja menevät
Puhuen Michelangelosta.
Ja todella, on vielä aikaa
Ihmetellä "Uskaltaisinko?" ja "Uskaltaisinko?"
Aikaa kääntyä ja laskeutua portaat
Keskellä hiuksiani kalju kohta -
(He sanovat: "Kuinka hänen tukkansa onkaan käynyt
ohueksi!")
shakettini, kaulukseni tiukkaan leuassa,
Solmioni komea ja vaatimaton, mutta koruttoman
neulan korostama -
(He sanovat: "Kuinka ohuet hänen käsivartensa ja
säärensä ovatkaan!")
Uskallanko
häiritä universumia?
Hetkessä on aikaa
Päätöksiin ja tarkistuksiin jotka hetki jälleen
peruuttaa.
Sillä tunnen jo ne kaikki, tunnen kaikki -
Tunnen illat, aamut, kaikki iltapäivät,
Olen annostellut elämäni kahvilusikoin;
Tunnen äänet jotka vajoavat kuolemaan
Alle etäämmältä kantautuvan musiikin.
Siis kuinka rohkenisin?
Ja tunnen jo ne silmät, tunnen ne kaikki -
Silmät jotka kiinnittävät sinut formuloituun
sanontaan
Ja kun olen formuloitu haralleni neulaan,
Kun olen neulassa ja kiemurtelen seinällä
Miten voisin yrittääkään
Sylkäistä ulos päivieni tumpinpäät?
Ja kuinka rohkenisin?
Ja tunnen jo ne käsivarret, tunnen ne kaikki -
Kädet rengastetut, valkeat ja paljaat
(Mutta lampunvalossa hennon karvan ruskeiksi
untuvoimat!)
Jonkun leninginkö parfyymi
Saa minut eksymään aiheestani?
Käsivarret jotka pöytää vasten lepäävät tai
shaalia ympärilleen kietovat.
Ja nytkö rohkenisin?
Ja kuinka aloittaisin?
. . . . .
Sanonko, että olen käynyt hämärissä läpi kapeiden
katujen
Katsellen savua, joka nousee piipuista
Yksinäisten, paitahihasillaan ikkunoista
nojailevain miesten?. . .
Minun olisi pitänyt olla pari ryhmyisiä saksia
Puikkelehtimassa hiljaisten merten pohjalla.
. . . . .
Ja tuo iltapäivä, ilta, nukkuu niin rauhassa!
Pitkien sormien silittämänä,
Unessa. väsyneenä. tai sairautta teeskennellen
Lattialle oikaisseena, tässä vieressämme.
Jaksaisinko jälkeen teen ja leivosten ja
jäätelöiden
Pakottaa hetken käännekohtaansa?
Mutta vaikka olen itkenyt ja paastonnut, itkenyt
ja rukoillut,
vaikka olen nähnyt pääni (hiukan kaljuuntuneen)
tuodun sisään vadilla,
en ole profeetta - eikä tämä ole iso ongelma;
olen nähnyt suuruuteni hetken lepattavan
ja ikuisen huonepalvelijan pitelevän takkiani
hihittäen
ja, lyhyesti sanottuna, pelkäsin.
Ja olisiko kannattanut sittenkin
Jälkeen kupillisten, marmeladin, teen,
Keskellä porsliinin ja meistä käydyn jutustelun,
Olisiko maksanut sen vaivan
Puraista koko juttu poikki hymyillen,
Puristaa universumista pallo,
Vierittää se ylikäymättömään kysymykseen,
Sanoa: "Olen Lasarus, kuolleista palannut,
Palannut kertomaan teille kaiken, kerron teille
kaiken" -
Jos toinen, tyynyä päätään vasten kohentaen,
Sanoisikin: "Tuota en tarkoittanut ollenkaan,
Ei tuosta ole kyse ollenkaan."
Ja olisiko kannattanut sittenkin,
Olisiko maksanut sen vaivan
Jälkeen auringonlaskujen ja porttipihojen ja
kasteltujen katujen,
Jälkeen romaanien, teekupillisten, lattiaa
laahaavien hameiden -
Ja tämän, ja niin paljon muun? -
En saa sanotuksi mitä oikeastaan tarkoitan!
Mutta niin kuin taikalyhty heijastaisi hermot
kuvioiksi kankaaseen:
Olisiko maksanut sen vaivan
Jos toinen, tyynyänsä kohentaen tai shaalin
heittäen
Ja ikkunaan päin kääntyen, sanoisikin:
"Ei tuosta ole kyse ollenkaan,
en tuota tarkoittanut ollenkaan."
. . . . .
Ei! En ole prinssi Hamlet, eikä ollut
tarkoituskaan;
Olen avustava hoviherra, joka sopii täydentämään
kulkuetta, aloittamaan jonkin kohtauksen,
Neuvonantajaksi ruhtinaalle; epäilemättä
helppokäyttöinen,
Nöyrä, iloinen kun voi olla hyödyksi,
Harkitseva, varuillaan ja tunnontarkka;
Kaunopuheisuutta täynnä, vaikka vähän tylsä;
Joskus toden totta melkein naurettava -
Melkein, aika ajoin, hovinarri.
Vanhenen. vanhenen.
Ylös käärittyinä pidän käänteet lahkeiden.
Teenkö jakauksen taakse? Uskallanko syödä
persikan?
Valkeissa flanellihousuissani rantaa pitkin
kävelen.
Olen kuullut merenneitojen laulavan toinen
toiselleen.
Minulle en niiden luule laulavan.
Olen nähnyt niiden ratsastavan merta päin
Aaltojen valkoisia hiuksia kammaten
Kun tuuli puhaltaa valkoista ja mustaa veteen.
Olemme unohtuneet kamareihin meren
Viereen meren tyttöjen, punaruskein levin
seppelöityjen
Kunnes ihmisääniin heräämme
Ja hukumme.

RAIMO TUOMAINEN

Aina kun kohtaamme
Aina kun kohtaamme, vaikka vain tovin,
oudosti lämmität, kosketat kovin.
Katoat kohta, saan surua niellä.
Ollapa este lähtösi tiellä.
Kuinkahan uskallan kerrankin kysyä,
voisitko olla vain, luonani pysyä…

Aina vain tänään
Mitäpä minä huomisesta,
kun sinä olet tänään.
Sinun eittämätön ansiosi on,
että joka aamu herään
kansainväliseen erityiskeskiviikkoon,
jolloin on kertakaikkinen kielto
todeta kaikki lainaksi.
Kerrataan vielä, mitä olikaan
yhdeksäntoista englanniksi.

Aina kun on viikonpäivä
Aina kun on viikonpäivä,
levittäydyn lämpimiin
ja aistin afrikkalaisrytmin.
Muistan sievän tumman tytön,
jota en ole nähnyt.
Minä aion kasvaa palmuksi
ja huojua, afrikkalaisen musiikin tahtiin.
Aina kun on viikonpäivä,
päätänkin heittäytyä sankariksi.
En halua väheksyä toisia,
mutta miksihän kukaan
ei laillani osaa pelastaa maailmaa
- vain toverini sarjakuvissa.
Kun ei ole viikonpäivä,
minä julistan kapinan alkaneeksi:
"Miksi kaikki tämä maallinen tuska?"
Te kuulette minusta vielä,
sanokaa minun uhonneen!
Tällä kertaa minä en petä.
En varmasti ehkä.

ROSA MERILÄINEN

Eduskunnan valokatkaisin
minä pulahdin siniseen veteen
sinisen veden alla näkyvät punaiseksi lakatut kynnet
vedenalaiset valot ovat pyöreät
kuin laivanikkunat
merenvihreän ja kalojen sijaan
niistä hohkaavat keltaiset valot
eilen valot olivat pimeänä
en tiedä kuka valoja käyttää
en tiedä missä on katkaisija
sininen vesi rauhoittaa

SARA KOPONEN

Puen ja kampaan
Äidilläni ei ollut koskaan nukkeja,
niinpä hän oli hyvin onnellinen saatuaan minut
- puki ja kampasi kauniisti.
Minulla oli parempi lapsuus, sain monta nukkea,
tosin en tiennyt mitä tehdä niillä.
Puin ja kampasin kauniisti.
Sitten minä luulin, että minä voin koko maailman
hädän ja nälkäiset lapset
pukea ja kammata kauniiksi.
Nyt huomaan, että minulla on yksi elämä täällä
ja onni käsillä. Mutta minä vain
- puen ja kampaan itseni kauniisti.

Odotetun kesän mukana
Odotetun kesän mukana
tulivat menneet kesät
taivaan täydeltä sineä
ja se ensimmäinen
pökertyneen ampiaisen pistokin,
tunkion jäljittelemätön tuoksu
saunan takaa ja sisiliskojen
paahteiset juoksut,
voikukkien keijunvillaa.
Voi, miten en muistakaan nyt
enempää
en millään, mutta tiedän
että ne palaavat kaikki
joka kesä.

SATU HASSI
(runot teoksesta Satu Hassi: Magdaleena ei häpeä enää, 3. painos, WSOY 1985)

Haluan
Haluan pitää pintani pehmeänä
tuntea lapsen nukkaposken
ja töitä tehneen käden karheuden.
Tahdon pitää aistini auki
haistaa syksyn kirpeyden
ja lumen alta paljastuvan mullan lemun.
En huoli naamiota kasvoilleni
vaikka kaikki näkisivät lävitseni.
En aio kasvattaa kuorta
en kilpeä
en panssaria
vuosi vuodelta paksunevaa.
Haluan säilyttää toivon
lapsellisen unelman
ihmisestä
hänen katseestaan ja kosketuksestaan
sanattomista sanoistaan.
En suostu liukuhihnalle
putkeen.
Tahdon lentää huipulle
pudota pohjalle
eksyä ja löytää.
Tahdon nähdä huikaisevan valon
ja läpitunkemattoman pimeän.
Haluan pysyä haavoittuvana.

Järjen vastakohta
Järjen vastakohta ei ole tunne
vaan tyhmyys
lämpöä ei sammuta äly
vaan tylyys
luja ei ole sama
kuin kova
herkän ei tarvitse olla
heikko
voima ei kaipaa
väkivaltaa
myötätunto ei vaadi
alistumista
yksinkertaisuus
ei rumenna
hinta
ei takaa arvoa
ystävän käsi
ei vangitse
harkinta
ei jäädytä sydäntä
pieni
voi olla tärkeä
iso
vähäpätöinen
suuressa kengässä voi asua
pieni sielu
lapsessa
avara sydän

SULEVI RIUKULEHTO

Prologi
Minä olen ääni, lämpö ja värinä,
maailmankaikkeus
ja masto purjeille.
Minä olen vankien vapaus
ja koirien kahleet,
kukko aapisen kannessa,
puolivoltti
ja laulava pumpuli.

Minä olen punainen tupa,
viiva ja lyhty,
puolitoista kertaa, tai kaksi,
mutta muuta minä en ole.

Putosin kellariin
Putosin kellariin.
Keitin kahvipannussa
popcornia
ja kävelin
monta kertaa pääni ympäri.
Uudestaan
ja uudestaan.

Illalla avasin mustikkatölkin.
Otin etupihan ojanpohjalta
risuja maljaan,
ja tuijotin kylmää takkaa.

Tiesitkös,
että voimapaperista voi tehdä
purjelentokoneen?

TUIJA MÄKINEN

Pitkävarpainen lintu
Minussa asuu ikävä.
Pitkävarpaisen linnun
jäljet kotiportailla.
Lumesta painavan oksan
liikahdus tyynessä päivässä.
Hiljaisuuden hämärä,
johon lasten äänet sekoittuvat.
Päivien hitaus
etsiessä pakenevaa iloa.
Viini lohduttaa hiukan,
pääsee lähemmäksi itseään.
Minulle kuuluu suru
elämän väliaikaisuudesta.
Valoa on aina liikaa
tai liian vähän,
kohtuus on minusta kaukana.
Pitkävarpaisen linnun
jälkiä näkyy kaikkialla.

Shakkiseurakunta
Kuusikymmentäneljä ruutua,
yksinkertainen maailma.
Nappulat liikkuvat
kukin omalla tavallaan.
Elä tai kuole
kaikki samalla kentällä.
Elämän korvike
pelokkaille miehille.
Ennakoi siirrot
väistä pettymykset
luota logiikkaan.
Intohimoa enemmän kuin
ulkopuolisessa maailmassa.
Sääntöjen kahlitsema
kamppailu mestaruudesta.
Turvallinen tyydytys,
herrasmiesten peli,
kunniallinen häviö.
Oikeassa elämässä
kaikki on toisin.
Yhä uudet nappulat
sotkevat strategian.
Epätoivo ahdistaa pakoon
shakkiseurakunnan turvaan.
Samojen nappuloiden siirtely
kuudellakymmenelläneljällä ruudulla.

Se matka
Itäisen niemen
ilta-auringossa
kiven ja sammaleen
vanha liitto
merkitsee polun
jonka kuljen
kuten monet muut
ennen minua.

Tapasin tutun
Kevät tuli
samanlaisena
kuin ennenkin.
Renkaat laajenivat
päivien ilossa.
Öiden autius
antoi tilaa uudelle.
Yhtenä päivänä
tapasin tutun.
Tulin itseäni vastaan.
Se pieni poika
löysi itsensä
kymmenien keväiden
valoissa ja varjoissa.
Tänä keväänä
onnittelen itseäni
omasta puolestani.
Tämä kevät
on erilainen.
Läheisyys
on aina läsnä.

Paluu henkilökohtaiselle sivulle